sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Mutakakkupohja ja vadelmatahna


Mutakakkupohja

200g voita
200g taloussuklaata pilkottuna
½ dl kahvinpuruja
1dl kaakaojauhetta
4,5dl vehnäjauhoja
½ tl ruokasoodaa
450g sokeria
4 kananmunaa
1dl auringonkukkaöljyä tai rypsiöljyä
1dl piimää

Lämmitä kattilassa 1,5dl vettä, voi, suklaa ja kahvinpurut, sekoita kunnes seos on tasaista. Siivilöi loput kuivat aineet isoon kulhoon. Sekoita kuivien aineiden joukkoon kananmunat, öljy, piimä ja suklaaseos.

Rasvaa 20cm:n irtopohjavuoan reunat ja leikkaa pohjalle pohjan kokoinen leivinpaperi. Kaada taikina vuokaan ja paista  150 asteessa 1h 30min tai kunnes kakkuun upotettu kakkutesteri jää muruttomaksi. Kakun on tarkoitus olla mutakakkumainen, mutta ei kuitenkaan perinteisen mutakakun tapaan keskeltä raaka.

Vadelmatahna
400g vadelmia
1/2 kuppia sokeria
2,5rkl maissitärkkelystä
1rkl sitruunamehua
3 keltuaista
50g voita kuutioituna

Jos käytät ulkomaisia pakastevadelmia, sulata vadelmat ja keitä niitä kaksi minuuttia. Siivilöi vadelmat huolellisesti. Laita vadelmamehu, sokeri, sitruunamehu ja maissitärkkelys kattilaan ja kuumenna keskilämmöllä samanaikaisesti sekoittaen. Kuumenna noin 8 minuuttia tai kunnes seos paksuuntuu. Seoksen ei kuulu kiehua. Lisää lopuksi kevyesti vatkatut keltuaiset ja voikuutiot. Sekoita, kunnes seos on tasaista. Jäähdytä tahna ennen käyttöä.

4 kommenttia:

  1. Hei! Kuinka paljon vadelmista pitäisi tulla nestettä?

    VastaaPoista
  2. Hei,

    Vadelmista tulee noin 2dl nestettä :)

    VastaaPoista
  3. Hei, kiitos vadelmatahna ohjeesta! Olen tehnyt sitä nyt muutaman kerran ja ajattelin kokeilla välillä mustikkaa. Luuletko, että onnistuu ihan samanlaisena vaikka vaihtaisi vadelmat pakastettuihin kotimaisiin mustikoihin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnistunee varmasti oikein hyvin, mutta kannattaa vähentää sokerin määrää, sillä ulkomaiset pakastevadelmat ovat mustikoihin verrattuna paljon kirpeämpiä. Sokeria on helppo lisätä myöhemminkin, jos tahna sitä vaatii :)

      Poista



Kakkusankarit-verkkokauppaa ja sen blogia ylläpitää Terhi Toikka ja perheyritys.
Lue yrityksemme tarina täältä!

Blogiarkisto