perjantai 2. lokakuuta 2015

Pääkallokakku



Tämä hurja Halloween-kakku sopii kiireisen juhlanjärjestäjän tarjottavaksi, sillä pääkallokoristeen voi valmistaa etukäteen ja itse kakunkin koristelu on näyttävyydestään huolimatta yksinkertainen. Punainen kastike tehdään marjoista ja sillä saakin suklaiseen kakkuun mukavasti raikkautta. Kastike kannattaa tehdä vaikkapa edellisenä päivänä, jotta se ehtii jäähtyä täysin ennen kakun koristelua.



Valmista riisimuromassa tällä ohjeella. Laita valmis riisimuromassa kelmulla vuorattuun kuppiin ja painele massa tiiviisti kuppiin. Anna jähmettyä pari tuntia jääkaapissa. Kumoa riisimuromassa kiposta ja muotoile sitä pääkallonmalliseksi. Leikkaa terävällä pienellä veitsellä pääkallolle silmänkuopat, nenänkuoppa ja muita yksityiskohtia. Pääkallokoristeen vaatimustaso riippuu  siitä, kuinka yksityiskohtaisen koristeesta tekee. Pääkalloa muotoillessa kannattaa katsoa Googlesta kuvia pääkalloista.

Kuorruta pääkallo pikeerillä.


Kauli valkoista sokerimassaa levyksi ja aseta levy pääkallon päälle. Paina massa kiinni pääkallon pintaan. Leikkaa ylimääräiset massat pois ja muotoile esimerkiksi silmäkuoppien reunoja teräviksi sormilla nipistäen. Painele terävällä veitsellä hammasrivistö ja halkeamia päälaelle.


Maalaa silmänkuopat mustalla pastavärillä. Sävytä siveltimellä pääkalloa kuluneen ja vanhan näköiseksi mustalla, ruskealla ja valkoisella tomuvärillä.


Kumoa kakku tarjoiluastialle. Tämä kakku on 20cm:n irtopohjavuokaan leivottu. Kuorruta kakun päälliosa voikreemillä käyttäen kulmapalettiveistä. Kakun reunat on tarkoitus jättää läpikuultaviksi ja kakun päälliosakin saa olla vähemmän kuorrutettu, mutta itse halusin, että punainen kastike erottuu selkeästi kakun pinnalta. Kuorruta kakun reunat pienellä määrällä voikreemiä, jotta kakun kerrokset kuultavat kreemin läpi.

Voikreemi
150g voita tai leivontamargariinia
150g tomusokeria
1rkl maitoa

Vatkaa voi, maito ja tomusokeri yleiskoneella tai sähkövatkaimella kuohkeaksi.


Punainen marjakastike 
200g vadelmia
200g punaviinimarjoja
½dl vettä
1rkl sokeria
2rkl maissitärkkelystä

Paseeraa marjat siivilän läpi. Laita kaikki ainekset kattilaan ja kuumenna keskilämmöllä samalla koko ajan sekoittaen. Kuumenna seosta n. 10 minuuttia kunnes se sakenee. Anna kastikeen jäähtyä täysin ennen kakun päälle kaatamista.

Kaada pieni määrä kastiketta kakun päälle ja levitä se lähes reunoille palettiveitsellä. Kaada reunoille lisää kastiketta ja levitä se valumaan kakun reunaa pitkin. Huomioi, että mikäli koristelet kakun paljon ennen sen tarjoilua, kastikkeen määrää kannattaa vähentää, sillä kastike helposti valuu liikaa odotellessaan. Aseta pääkallokoriste kakun päälle.


1 kommentti:



Kakkusankarit-verkkokauppaa ja sen blogia ylläpitää Terhi Toikka ja perheyritys.
Lue yrityksemme tarina täältä!

Blogiarkisto