torstai 16. toukokuuta 2013

Valmistujaiskakku pukumiehelle


Taas oli Kakkusankarit-perheessä aihetta juhlaan, kun Taneli valmistui kauppatieteiden maisteriksi! Valmistujaiskakuksi piti tietenkin keksiä jotain alaan liittyvää ja näin maallikon näkökulmastahan kauppatieteiden maisterit lähinnä istuskelevat toimistoissaan ja pyörittelevät papereita.. Pukuaiheinen kakku tuntui siis toteutuskelpoisemmalta idealta. Kakun voi väreiltään sovittaa joko kattauksen väreihin tai ottaa mallia päivänsankarin omasta pukukaapista. Jotain hauskaakin  kakkuun haluttiin ja siksi pukukakku sai ylleen ankkakravatin, vaikka samanlaista ei maisterin kaapista (ainakaan vielä) löydy. ;)

Tällaisen kakun voisi tehdä myös ylioppilasjuhliin! Käyntikortin voisi korvata lyyrakoristeella.














Leivo haluamasi kokoinen kakku säädettävässä reunavuoassa. Olemme saaneet valikoimiimme aiempaa kaksi senttimetriä korkeamman mallin, joka soveltuu erinomaisesti tämän kakun valmistukseen. Leivoin tätä kakkua varten 8:n munan kakkupohjan ja täytteeseen käytin mm. 5dl vispikermaa ja 400g tuorejuustoa.Tämän kokoinen kakku riitti helposti 23:lle juhlijalle ja jäipä kakusta muutama pala ylikin. Kumoa täytetty kakku kakkualustan päälle.

Värjää sokerimassaa halutun väriseksi. Halusin tehdä tästä puvusta harmaan, sillä juhlittavalla sattui olemaan samanlainen puku päällään ja musta olisi tuntunut liian synkältä. Tee kaulitun sokerimassalevyn pintaan kuvio esimerkiksi koripunotulla pöytätabletilla. Päällystä kreemillä kuorrutettu kakku sivuilta, edestä ja takaa harmaalla massalla. Kauli pala valkoista massaa levyksi ja aseta se kakun keskelle. Tee kravatti sokerimassasta. Kravatti on nopea valmistaa kakun kuorrutuksen kanssa samaan aikaan ja samalla voi varmistaa sen, että kravatista tulee oikeankokoinen suhteessa muuhun kakkuun.













Kauli valkoisesta massasta pitkä suikale. Kauli suikaleen toista puolta ohuemmaksi ja taita suikale sitten kahtia pituussuunnassa. Näin kauluksesta tulee aidomman näköinen, mutta ei liian paksu. Laita kaulus kuivumaan esimerkiksi pullon ympärille. Kauluksen ei tarvitse kuivua kokonaan, sillä se siirretään kakun päälle ja asetetaan oikealle kohdalle - liian kuivunut koriste saattaa napsahtaa poikki.














Leikkaa harmaasta massasta takinkaulukset ja aseta ne kakun päälle. Sivele siveltimellä liimaa kauluksen taitettuun alareunaan ja asettele koriste oikealle paikalleen. Aioin ensiksi liimata kauluksen kakkuun ennen takinkauluksien liimaamista, mutta silloin valkoinen kaulus olisi jäänyt hölmösti takinkauluksien alle. Lisää yksityiskohtia tikkauspyörällä ja liimaamalla pienet sokerimassasta tehdyt napit kakun etureunaan.

Viimeistele kakku tekemällä käyntikortti ja päällystämällä kakkualusta kakun väreihin sopivalla sokerimassalla.



















Paljon onnea Tanelille valmistumisen johdosta! :)

0 kommenttia:

Lähetä kommentti



Kakkusankarit-verkkokauppaa ja sen blogia ylläpitää Terhi Toikka ja perheyritys.
Lue yrityksemme tarina täältä!

Blogiarkisto