perjantai 26. lokakuuta 2012

Hääkakku ja muffinssitorni










Cupcake tower eli muffinssitorni on helppo, hauska ja erilainen valinta hääkakuksi. Tornin päälle kasataan hääparin oma leikkauskakku, joka koristellaan teeman mukaan. Samaa teemaa jatketaan muffinssien suhteen. Halusin tehdä kakusta hyvin yksinkertaisen ja osoittaa, että koristeita ei välttämättä tarvitse hirveästi näperrellä, sillä kaunis pitsireuna ja valmiit hääparikoristeet riittävät pienen kakun koristeeksi. Kuorrutetut muffinssit ovat sööttejä ihan ilman koristeitakin, mutta esimerkiksi sokerihelmillä tai yksinkertaisilla kukkakoristeilla niihinkin saa pientä ekstraa. Telinettä saa tuunattua erilaisilla nauhoilla ja kakkupapereilla. Katso telineen kokoamisohjeet täältä! Tiesitkö, että näitä telineitä saa myös vuokralle?

Tähän kolmikerroksiseen telineeseen leivoin pienen kakun 15cm:n irtopohjavuoalla, jossa myös hyydytin kakun täytteen. Kakkupohja on suklainen ja täyte maistuu minttukrokantilta. Kuorrutin kakun beigeksi värjätyllä sokerimassalla. Värjäämiseen käytin Wiltonin ruskeaa pastaväriä. Pienen kakun kuorrutukseen käytin n. 500g massaa. Ohjeet kakun kuorruttamiseen voit katsoa esim. täältä.  Muffinsseiksi valitsin oikein suklaiset, melkein mutakakkumaiset muffinssit. Muffinssit voi leipoa etukäteen ja laittaa pakkaseen. Kuorrutin muffinssit  vaniljakuorrutteella (tyllana tähtitylla), sillä saa niin nättiä pursotusjälkeä. Ota muffinssit pakastimesta juhlapäivää edeltävänä päivänä ja tee myös pursotukset silloin. Laita muffinssit tämän jälkeen jääkaappiin. Kuorrute jähmettyy hieman kylmässä ja seuraavana päivänä valmiit muffinssit on helppo kuljettaa juhlapaikalle.

Pitsinauha 


Pitsikuvio on ihanan romanttinen ja nätti elementti kakun koristeena. Valikoimistamme löytyy niin silikonisia, kuin muovisiakin pitsimuotteja. Yhteistä muoteille on se, että pitsinauhasta tulee yhtenäisen näköistä ja että nauha on helppo valmistaa kakun kuorrutuksen yhteydessä. Jos nauhan tekee esim. edellisenä päivänä, sokerimassa saattaa kuivahtaa likaa, jolloin nauhan liimaaminen kakkuun on vaikeaa katkeamisvaaran takia.











Kauli valkoisesta massasta silikomuottia leveämpi nauha. Paina nauha tiiviisti kiinni muottiin ja irrota nauha muotista. Leikkaa ylimääräiset reunat pois nauhasta leikkauspyörällä. Leikkaa myös nauhan keskelle reiät kuvan osoittamalla tavalla. Tee reunoista aidomman näköiset painamalla simpukkapäisellä muotoiluvälineellä pitsinauhan reunoja. Liimaa valmiit nauhat kakun reunaan aivan kiinni toisiinsa. Koska pitsimuotin kuvio on symmetrinen, nauhanpätkiä on helppo asetella kakun reunaan yhtenäiseksi nauhaksi.


Valitse kakkukoristeeksi jokin valmiista koristeistamme. Yksittäin myytävät sulhas- ja morsiankoristeet näyttävät itse tehdyiltä, mutta säästävät kakuntekijältä aikaa ja vaivaa. :)




0 kommenttia:

Lähetä kommentti



Kakkusankarit-verkkokauppaa ja sen blogia ylläpitää Terhi Toikka ja perheyritys.
Lue yrityksemme tarina täältä!

Blogiarkisto