torstai 17. toukokuuta 2012

Syötävä kukkakimppu




















Tällaisen syötävän kukkakimpun voi viedä mukanaan vaikkapa mökille tai muuten vierailulle. Vaihtelemalla värejä ja ruukun koristelua "kukkakimpusta" saa aina tilaisuuteen sopivan.  Viimeistellymmän kimpusta saisi, jos lisäisi vihreää silkkipaperia muffinssien väleihin lehdiksi :)


























Aloita tekemällä perhoskoristeet sokerimassasta perhosmuoteilla. Maalaa pastavärillä perhosen keskiosa tummaksi ja sivele pintaan kimallepuuteria. Perhosen voi myös korvata esimerkiksi amppareilla tai muilla ötökkäkoristeilla. Maalaa tavallinen kukkaruukku haluamasi väriseksi ja koristele se esimerkiksi nauhoin. Upota sopivan kokoinen styrox-pallo ruukkuun. Pallon kuuluu upota vain puoliväliin.

















Leivo haluamiasi muffinsseja pellillinen. Vihreät muffinssivuoat antavat kivasti väriä kimppuun. Mikäli muffinssit kohoavat liikaa, leikkaa niistä huiput irti veitsellä. Tee kuorrute ja värjää se haluamallasi pastavärillä. Pursota kierretyllalla spiraali aloittaen muffinssin keskeltä ja edeten ulospäin. Anna kuorrutteen jähmettyä jääkaapissa ennen kuin kiinnität muffinssit palloon.

















Kiinnitä muffinssit palloon hammastikuilla. Varsinkin uloimmat muffinssit kannattaa kiinnittää kahdella tikulla per muffinssi ja pitää huolta, että muffinssin reuna nojaa ruukun reunaan eikä ole sen päällä - muffinssi saattaa tipahtaa, jos sitä ei ole tuettu kunnolla. Täytä koko pallo muffinsseilla. Koristele ruusut lopuksi perhoskoristeilla.

8 kommenttia:

  1. Herranjestas, kuinka taitavaa ja kaunista työtä!! :)

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa helpolta, mutta on todella kaunis ja vaativan näköinen

    VastaaPoista
  3. Hei,

    Kimppu ei ole vaikea tehdä, kunhan muistaa laittaa tarpeeksi tikkuja ja tehdä kuorrutuksesta tarpeeksi jämäkkää, ettei se valu :)

    VastaaPoista
  4. onnistuuko kuorrutteen värjäys kaupasta saatavilla väreillä? vai eroaako ne kauheasti pastaväreistä?

    VastaaPoista
  5. Jos tarkoitat kaupassa myytäviä nestevärejä (esim. Dr. Oetker), niitä kannattaa laittaa hyvin vähän, jotta neste ei vaikuta kuorrutteen rakenteeseen. Dramaattisia värimuutoksia nesteväreillä ei kannata lähteä kokeilemaan, ettei kuorrute ala valua.

    Jauhemaisilla runsaspigmenttisillä väreillä (esim. Roberts) uskaltaa värjätä enemmänkin, sillä jauhe ei muuta kuorrutteen rakennetta.

    Wiltonin pastavärit ovat geelimäisiä (Städterin kiinteämpiä), joten niiden käyttö ei juurikaan vaikuta kuorrutteen rakenteeseen. Toki kannattaa muistaa, ettei valkoista kuorrutetta kannata lähteä värjäämään mustaksi ;)

    VastaaPoista
  6. juuri noita dr. oetkereita tarkoitin. saako näitä jauhemaisia värejä ihan ruokakaupasta tai apteekista? eikös apteekistakin jonkinlaisia värejä saa...?

    VastaaPoista
  7. Hei,

    En tiedä, millaisia värejä apteekeista saa nykyään, kun ei ole ollut apteekin väreille tarvetta muutamaan vuoteen :) Viimeksi, kun olen ostanut jauhemaisen värin apteekista, vuosi taisi olla 2006, enkä sen jälkeen ole näitä värejä apteekista löytänyt. Toki tämä voi olla ihan apteekkikohtaista, kannattaakin kysäistä lähiapteekista heidän valikoimistaan! :)

    VastaaPoista



Kakkusankarit-verkkokauppaa ja sen blogia ylläpitää Terhi Toikka ja perheyritys.
Lue yrityksemme tarina täältä!

Blogiarkisto