perjantai 15. huhtikuuta 2011

Tipukakku


Pääsiäiseen kuuluvat tiput, puput ja noita-akat. Poiketen tavoistani tein kermakakun, jossa söpö pikkutipu tiirailee linnunpesästä suklaamunien keskeltä. Vasta kakun tehtyäni tajusin, että myös viimevuoden pääsiäiskakku oli tipuaiheinen. :)

Pursotustyylin bongasin jostain amerikkalaisesta tai ruotsalaisesta kakkublogista. Pursotukseen oli oikein videoidut ohjeet, mutta tällaisena lahopäänä olen hukannut videon osoitteen johonkin bittiavaruuteen. Toivottavasti näistä ohjeista kuitenkin saa edes jotenkin selvää.

Aloita tekemällä tipu mahdollisesti jo muutamaa päivää etukäteen. Näin koriste ehtii kuivua tarpeeksi. Paista sokerikakkupohja edellisenä päivänä ja täytä jäähtynyt kakkupohja lime-valkosuklaatäytteellä. Anna täytteen hyytyä jääkaapissa mielellään yön yli, mutta ainakin 4 tuntia. Kakkupohja on tehty 4:n munan taikinalla ja paistettu Wiltonin 20cm:n vuoassa.

Tipu-koriste
















Värjää valkoinen sokerimassa vaaleankeltaiseksi lisäämällä massaan pieni määrä pastaväriä ja vaivaamalla massaa tasaiseksi. Kun käsittelet väriaineita, kannattaa käyttää kertakäyttöhanskoja, jotta väri ei tartu käsiin. Jaa värjäämäsi massa kahteen osaan kuten ensimmäisessä kuvassa. Lisää isompaan osioon CMC-jauhetta ja vaivaa massa huolellisesti tasaiseksi. CMC kovettaa ja kuivattaa massaa, joten muotoile siitä nopeasti päärynänmuotoinen runko tipuhahmolle. Paina kasvojen kohtaa sileäksi.

Älä lisää pienempään osioon CMC:tä, sillä pienempi määrä massaa kuivuu nopeammin ilman CMC:tä ja sitä on helpompi työstää pidempään. Muotoile massasta kaksi tipan muotoista palaa ja ohenna niitä leveästä päästä pallopäisellä muotoiluvälineellä. Paina siivet kiinni tipun kylkiin. Pyöritä pienestä palasta massaa kiekura tipun pään päälle.


Pyöritä pieni kolmion muotoinen pala pyrstöksi ja paina se kiinni tipun takapuoleen. Värjää pala massaa oranssiksi nokkaa ja jalkoja varten. Muotoile molempien käsiesi etusormilla ja peukaloilla nokasta oikean muotoinen. Paina veitsellä viivat nokkaan erottamaan ylä- ja alaleuka. Paina piikkipäisellä muotoiluvälineellä nokkaan sierainreiät. Liimaa nokka kiinni kasvoihin elintarvikeliimalla.




Muotoile oranssista massasta kolmiomainen pala kuten ensimmäisessä kuvassa. Jaa pala kolmeen osaan veitsellä. Ohenna yhtenäistä päätä pallopäisellä muotoiluvälineellä. Sivele liimaa ohennettuun päähän ja paina se kiinni tipun etureunan alle. Pyöritä pienet valkoiset pallot ja liimaa ne tipun kasvoihin silmiksi. Anna silmien kuivua hetken aikaa, jotta elintarviketussi tarttuu paremmin. Lopuksi väritä mustalla elintarviketussilla mustat pilkut silmiin. 

Lime-valkosuklaatäyte
  • 3dl Flora Vispiä
  • 200g lime-valkosuklaarahkaa
  • 1dl limemehua (esim. Labetto)
  • 5 liivatelehteä
  • 130g valkosuklaata (esim. Panda)
  • Lime Curd-tahnaa
Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Vatkaa Flora Vispi vaahdoksi ja sekoita siihen rahka. Sekoita kerma-rahkaseokseen limemehu. Sulata liivatelehdet pieneen määrään kiehuvaa vettä. Valuta liivatteet täytteeseen ohuena nauhana ja vatkaa samanaikaisesti sähkövatkaimella.

Leikkaa kakku kolmeen osaan. Vuoraa kakkuvuoka kelmulla ja laita ensimmäinen kakkupohjakerros vuoan pohjalle. Kostuta kakkupohjaa maidolla (n. 3rkl per kerros). Levitä muutama ruokalusikallinen Lime Curd-tahnaa pohjan päälle. Rouhi valkosuklaata ja levitä neljäsosa suklaasta kakkupohjakerroksen päälle. Lado puolet täytteestä suklaiden päälle ja levitä tasaiseksi. Ripottele neljäsosa suklaista täytteiden päälle. Laita toinen kerros kakkupohjaa täytteen päälle, kostuta ja tee samoin kuten ensimmäisen kerroksen kohdalla. Täytteiden lisäämisen jälkeen laita kakkupohjan kansi päälle, suojaa kelmulla ja laita jääkaappiin painon alle hyytymään.

Pursotus ja koristelu
Sulata 150g taloussuklaata vesihauteessa. Anna suklaan jäähtyä hieman ja kauho se minigrip-pussiin. Sulje pussinsuu pussinsulkijalla ja leikkaa kulmaan pieni reikä. Pursota halutun kokoinen laatta leivinpaperin päälle ja tasoita pinta lusikanselällä. Pursota kolmannen kuvan mukaisia "suklaaoksia" leivinpaperille. Laita suklaat jääkaappiin jähmettymään.












Kumoa hyytynyt kakku pahvisen kakkualustan tai tarjoilulautasen päälle. Vatkaa 6,5dl vispikermaa paksuksi vaahdoksi. Värjää kerma vaaleanvihreäksi lehdenvihreällä pastavärillä ja mausta sitä sokerilla vielä kun vaahto on löysää. Näin vältetään liian kovaksi vaahdotetun kerman rakeinen rakenne. Levitä kermavaahtoa ohuelti kakun pintaan palettiveitsellä. HUOM. Kuvassa näkyy, etten ole levittänyt kermaa sivuille, mutta tein niin myöhemmässä vaiheessa. Tämä on tärkeää, sillä reunapursotukset tarraavat paremmin kiinni kakun reunaan kun alla on ohut kerros kermavaahtoa.

Sekoita pieneen määrään (n. 150g) sokerimassaa lehdenvihreää pastaväriä ja vaivaa se tasaiseksi. Kauli massa silikonialustan päällä levyksi ja leikkaa siitä kakkuvuokaa apuna käyttäen ympyrän muotoinen pala ja aseta se kermavaahdon päälle.


















Laita ison pursotuspussin päähän adapteri ja suora ruusutylla. Kauho kermavaahto pursotuspussiin (Pursotuspussiteline on kätevä apu tässä kohtaa!). Pursota aaltomaista liikettä aloittaen alareunasta. Pidä pursotuspussi pystysuorassa kakun reunan mukaisesti. Kun olet saanut pursotettua reunat, pursota pientä aaltomaista liikettä kakun päälle sokerimassan ja reunapursotusten liittymäkohtaan (viimeinen kuva). Alla havainnollistava kuva pursotuksesta.

























Aseta jähmettynyt suklaalevy kakun keskelle. Lado suklaaoksia vierekkäin ja päällekkäin levyn reunoille. Katko suklaaoksia sopivan kokoisiksi, jotta ne sopivat kakkuun. Laita tipu suklaapesän keskelle ja viimeistele kakku koristelemalla se pienillä suklaamunilla. :)

2 kommenttia:

  1. Hauska tipukakku! Tuo reunapursotus on kyllä metka!

    VastaaPoista
  2. Huippu hienoja nämä kakut! Ne naurattaa ja ilostuttaa! Tämmöisen voisi tehdä itsekin pääsiäiseksi! :)

    VastaaPoista



Kakkusankarit-verkkokauppaa ja sen blogia ylläpitää Terhi Toikka ja perheyritys.
Lue yrityksemme tarina täältä!

Blogiarkisto