keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Päivänkakkarat ja gerberat

Gerberamuotilla on helppoa taiteilla erilaisia kukkasia, esimerkiksi päivänkakkaroita, gerberoita tai vaikkapa auringonkukkia. Värejä ja kristallitomutuksia vaihtamalla saa kukkiin erilaista tyyliä!


Kukkasien tekoon tarvitset sokerimassaa, foliota, pienen kaulimen, silikonisen alusta, muotoilutyynyn ja -välineitä, gerberamuotin sekä kahvikuppeja kuivatustelineiksi.














Kauli sokerimassasta levy silikonialustan päällä ja ota siitä kukanmuotoinen pala gerberamuotilla. Siirrä kukka muotoilutyynyn päälle ja ohenna terälehtiä muotoilutyökalulla. Muotoilutyyny helpottaa sokerimassan käsittelyä, sillä se on joustava alusta eikä massa tartu siihen kiinni - terälehtiä voi siis ohennella vaikka loputtomiin!














Paina foliopala kahvikuppiin. Siirrä kukka muotoilutyynyltä folion päälle. Tee toinen samanlainen terälehdistä ohennetty kukka ja siirrä se aiemmin tehdyn kukkasen päälle. Näiden kahden kerroksen väliin voi laittaa pienen tilkan elintarvikeliimaa, jotta kerrokset varmasti tarttuvat hyvin toisiinsa. Paina pallopäisellä työkalulla kukkaa keskeltä.








Tee kukalle keskiosa kuvioimalla se siivilän avulla. Tipauta pieni tippa liimaa kukan keskelle ja paina keskiosa kiinni. Viimeistele gerbera kimallepulverilla!

 Gerberat saa aikaan samaan tapaan. Muuttele värejä, esimerkiksi googlettamalla löytyy ihania gerberamalleja! Sävytyksiä on helppo tehdä tomuväreillä ja kimallepulvereilla.

1 kommentti:



Kakkusankarit-verkkokauppaa ja sen blogia ylläpitää Terhi Toikka ja perheyritys.
Lue yrityksemme tarina täältä!

Blogiarkisto